lauantai 3. marraskuuta 2012

Katariina osaa

Bongasin jostain blogista (arvatkaapa vaan muistanko enää mistä) tällasen hauskan(?) jutun, että kun laittaa nimensä ja sanan osaa Googleen, saa tietää, mitä kaikkea osaa! Eli kokeillaan:



1. Katariina osaa kätkeä vihan tunteensa.
No jaa, en menisi vannomaan. En kylläkään kovin usein ole oikeasti vihainen, mutta jos olen, en ainakaan omasta mielestäni osaa peittää sitä erityisen hyvin.

2. Katariina osaa työnsä ja nauttii siitä.
Mun työksi kai lasketaan lukio, ja sen kai osaan ihan hyvin, kun suurimmasta osasta kursseja on hyviä numeroita putoillut. Ja joo, kyllähän mä koulusta nautin, vaikkei opiskelu aina nappaakaan. On siellä ainakin kivoja ihmisiä!

3. Katariina osaa kuunnella iloja/murheita.
Osaanhan mä joo. Yleensä en osaa sanoa vastaukseksi yhtään mitään, mutta kuuntelu sujuu kuitenkin.

4. Katariina osaa olla tiukka.
En osaa sanoa tähän nyt mitään, riippuu niin paljon tilanteesta osaanko olla tiukka vai en. Kun ei vaan aina meinaa pokka pitää, haha!

5. Katariina ei osaa nyt käyttää tilannetta hyväksi haistattamalla kakat muille ja tsemppaamalla täysillä tehtävissä, kotitöissä jne.
Eikä, nyt jäin kiinni! En osaa "haistattaa kakkoja muille" kuin tosi harvoin, enkä myöskään osaa tsempata täysillä ainakaan koulutehtävien tai siivoamisen kanssa. Jes, kiitos Google kun kerroit sen!

Kuva: we♥it

4 kommenttia:

  1. onnenpekka :P
    ja jei, oon kans tulos tosiaa kavereitten kaa koko viikonlopuks ja aaaa siit tulee nii siistii ♥

    VastaaPoista
  2. hahahahahah :D tää on läppä !! tykkään tosta kuvasta :D

    VastaaPoista
  3. Ihana kuva :D Mutta niin, sinulle on haaste! (: http://lookinatemppu.blogspot.fi/2012/11/haastetta-elamaan-vol-2.html

    VastaaPoista